Ratsastukseen on aina hyvä tietää teoriapohja mitä ja miten ollaan tekemässä. Mutta sen jälkeen pitäisikin uskaltaa opetella tuntemaan. Ottaa riski että hevonen tai itse tekee "virheen", kun lakkaakin tekemästä varmuuden vuoksi. Tuntea se virhe ja sen jälkeen miettiä kuinka sen korjaisi. Sen jälkeen korjata ja tuntea auttoiko se.
Hyvän ratsastajan työkalupakki on suuri, ja lihasmuistiin on tallennettu paljon erilaisia asioita jotka tulevat jo miettimättä. Ratsastaja kykenee tuntemaan, kun hevosen ulkolapa lähtee suunittelemaan valumista ulospäin ja osaa kevyesti huomauttaa sille että "eiei, jaksa kantaa itsesi". Hän ei myöskään jää kantamaan hevosta, vaan jaksaa toistaa kärsivällisesti asioita hevoselle. Tietää missä hevosen rajat menee, ja koska on aika helpottaa tehtävää tai antaa taukoa.
Ratsastajalla toki tulee olla aluksi ulkopuolinen auttamassa tunteen löytymisessä. Joku, joka kertoo että mitä tapahtuu ja ratsastaja opettelee yhdistämään tämän tunteeseen.
Kuinka sitten helpottaa asiaa muuten itselleen? Harjoittele pitämään hengityksesi sujuvana ja kulkevana. Muistat antaa hevoselle avut, ja sen jälkeen myös hellittämään ne. Pidä katseesi pehmeänä , välttäen katseen kääntämistä hevoseen. Mitä rennompana ja pehmeämpänä itse pysyt, sitä paremmin pystyt vastaanottamaan tuntemuksia hevosesta. Kovan käden, kovan tuijotuksen tai jännittyneen jalan läpi ei pysty tuntemaan.
Rentous ei tietenkään tarkoita velttoutta, vaan oman kropan hallinta täytyy pitää. Voima tähän tulee kuitenkin keskivartalosta. Oma painonsa pitää kantaa, mutta löytää kyky tähän niin, että ei yritä keventää itseään jalustimien varassa. Ratsastajan tulisi löytää tunne keskustastansa, syvältä lantion sisältä. Tätä onneksi voi ja kannataakin harjoitella ilman hevostakin, jotta tunne omasta keskustasta ja yhteys maanpintaan säilyisi myös silloin, kun nousemme hevosen selkään.
Ratsastuksessa tulisi aina ajatella korjaavansa ensin itsensä, ja sen jälkeen hevonen. Koska hämmästyttävän usein ei ole enään mitään mitä hevosesta pitäisikään korjata ;)
