perjantai 9. tammikuuta 2015

Kädetöntä ratsastusta?

Aina säännöllisesti minut valtaa sellainen saarnaajafiilis. Ja aika usein huomaan paahtavani käsistä.

En usko siihen, että ilman käsiä voisi ratsastaa niin kutsuttua kouluratsastusta. En kyllä myöskään väitä että niillä pitäisi tehdä kovinkaan paljoa. Mutta silti niitä tarvitaan - asettamassa raameja hevoselle, säätämässä sen pään asentoa ja antamassa yhtä tukipistettä sille. Ja tämä kaikki siksi että sen olisi helpompi tehdä työnsä ja antaa ratsastajan auttaa sitä jumppaamaan kehoaan.



Miten minä sitten haluan että käsiä käytetään? Ensinnäkin perustan ajatuksen sille, että tavoite on passiivinen ja tasainen tuntuma. Hyvin kevyt, mutta tuntuma kuitenkin. Kaikkien liikkeiden suuhun tulisi tulla tasaisesti ja rauhassa, jolloin hevonen uskaltaa pitää leukansa rentoina. Rennon leuan tunnistaa yleensä käteen siitä, että suu tuntuu "pehmeältä". Kovasuisen hevosen ratsastukseen ei auta kovakätinen "irroittelu" nykivillä liikkeillä tai ylipäätään otteiden koventaminen. Tällanen ratsastus aiheuttaa vain hevosen jännittymisen lisää. Tuskin sitä itsekään haluaisi kovin paljoa rentoutua samanlaisessa tilanteessa. Aina kun suuhun kohdistaa jonkin pyynnön, tulisi odottaa että hevonen antaa päänsä ja myötää ohjasotteelle. Ikinä ei tulisi voimalla jäädä pitelemään hevosta missään asennossa. Jos huomaat että ratsastaessa on käsivarret maitohapoilla, jossain on mennyt metsään. Koska "kovasuisen" hevosen suu tuntee ihan tasan yhtä paljon kun herkempikin hevonen, joten voi vain miettiä mikä on tunnelma kuolaimen kohdalla suussa.

Hevonen tulisi siis opettaa myötäämään ohjalle. Ja jossain määrin sen joutuu ratsastustunneilla opettamaan hevoselle joka kerta uudestaan, kun ratsastaja vaihtuu. Jos muutamalla edellisellä tunnilla on ollut ratsastaja joka ei ole osannut pyytää myötäystä tai ei ole ollut johdonmukainen pyynnöissään, voi olla että hevonen on "jäykistynyt". Kyse ei välttämättä ole siis muutakuin siitä, että ei ymmärrä että tällä kertaa pyynnöille tulisi pehmentyä ja antaa myöden. Joten alkukäyntien aikana on hyvä kevyesti kerrata ohjalle myötääminen.

Kädethän ihmisellä ovat muutakin kuin vain nyrkki. Ne jatkuvat aina olkapäihin ja lapaluihin saakka. Yritä unohtaa nyrkeillä ratsastaminen välillä, ja ajattele kuinka pitkälle pystyt tuntemaan hevosen suun. Ja kuinka pitkältä hevonen tuntee sinut. Ota ajatus mukaan kaikkeen mitä hevoselta pyydät. Miksi pyydät, mitä haluat että hevonen tekee ja lopeta pyytäminen heti kun huomaat hevosen tottelevan. Pyynnön voi toistaa heti uudestaan kun haluttu liike lakkaa ja korjata hevonen takaisin. Mutta älä jää pitämään. Älä "irroittele" varmuuden vuoksi, älä pidä turhaa elävää kuolainta, älä repäise äläkä aiheuta mitään, mikä aiheuttaa hevosen leukojen puristumisen yhteen. Ohjasotetta voi voimistaa asteittain ja tasaisesti niin, että hevonen haluaa löytää jonkin ratkaisun sille, että pääsee paineesta eroon.

Hevosen tulee kulkea pyöreänä, se on sen työskentelyasento. Ja hevonen tulisi opettaa myös siihen, että kun se kulkee itsensä kannatellen, se on sille kannattavaa. Ratsastaja tulisi opettaa siihen, mikä on tavoitteena ohjasotteille ja varsinkin mikä on asetus ja sen tavoite, jota vähätellään ja opetellaan väärin aivan liian usein.

Se tunne, kun hevonen taipuu ja asettuu kaarteessa pelkästään sillä että suuntaat itsesi kaarteen suuntaan on hieno. Silloin ei tarvita "irroittelevaa sisäohjaa, vastaan kiskovaa ulko-ohjaa, kaivelevaa sisäpohjetta ja tukevaa ulkopohjetta". Kaikki tulee itsestään, hevonen lukee ajatuksesi kropastasi ja työskentelee rentona ja tyytyväisenä allasi.

Tulossa olisi kurssipäivä, jossa ensimmäinen tunti harjoitellaan maastakäsin myötäämistä ja seuraavalla tunnilla ratsailta!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti